Työyhteisösovittelu

Työpaikkakiusaaminen on laissa kiellettyä, mutta ei ole juurikaan keinoja, joilla siihen pystyttäisiin puuttumaan. Sovittelu on tällainen keino. Suomessa työyhteisösovittelu on käytössä ainoastaan Valiolla.

Suomen sovittelufoorumin edustajat ovat käyneet asiasta neuvottelemassa EK:ssa, Valtion työmarkkinalaitoksessa, Kunnallisessa työmarkkinalaitoksessa, SAK:ssa, STTK:ssa, Akavassa, Suomen yrittäjissä, työministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosastolla ja Valtakunnansovittelijan luona sekä Valtiokonttorissa, Työsuojelurahastossa ja TELA ry:ssä.   Suomen sovittelufoorumi on ehdottanut, että Suomessa otettaisiin käyttöön työyhteisösovittelu menetelmäksi, jolla voitaisiin puuttua erityisesti työpaikkakiusaamiseen ja, että käynnistetään kaksi vuotta kestävä, ulkopuolisilla sovittelijoilla toteutettava pilottihanke kahdeksassa eri kohteessa.  Työministeriö järjesti 8.1.2007 eri tahojen yhteisen keskustelutilaisuuden, jonka perusteella Suomen sovittelufoorumi päätti hkea Työsuojelurahastolta ja Valtion työsuojelurahastolta määrärahaa tutkimuksen rahoittamiseksi. Tutkimuksen tieteelliseen toimikuntaan kuuluvat professorit Esa Poikela ja Seppo Koskinen Lapin yliopistosta, erikoistutkija Maarit Vartia Työterveyslaitokselta, ylilääkäri Juhani Wikström ja tutkimusjohtaja Juhani Iivari Stakesista. Valtion työsuojelurahasto ja Työsuojelurahasto myönsivät rahoituksen tutkimukseen vuosille 2007-2008.
 
Vertaissovitteluhankkeen hyvin rohkaisevat kokemukset antavat aihetta olettaa, että työyhteisösovittelukin voisi pääsääntöisesti tapahtua työpaikan sisäisenä siten, että työpaikan luottamushenkilöitä, työntekijöitä ja esimiehiä koulutettaisiin sovittelijoiksi. Johtamisen haasteena onkin tulevaisuudessa tasavertaisuuteen perustuva kohtaaminen ongelmatilanteissa (Restoratiivinen johtaminen). Vakavissa kiusaamistilanteissa pitäisi ehkä olla käytettävissä ulkopuolinen koulutettu sovittelija. Työyhteisösovittelulla voidaan puuttua työpaikkakiusaamiseen, lisätä työhyvinvointia ja edistää työyhteisöjen toiminnan turvallisuutta ja tuottavuutta.